| 29.05.2010 07:34 |
Isoveli vei pikkuveljeä
Expos-Bullets ottelun yleisömäärää verotti varmasti päivällä ollut hieman epävakaa sää, sekä samaan aikaan samoista katsojista kilpaillut FC-Espoon jalkapallon ykkösdivarimatsi. Ennen peliä sovittiin futismatsin järjestäjien kanssa, että mikäli on palloa tulossa aidan yli, varoitetaan katsojia kovaan ääneen, no eipä lentänyt pallot aidan yli… Lähimmäksi pääsi luotien kokenut Niko Wirgentinius, jonka pallo kuitenkin haettiin hienosti kopiksi lähes vaihtopenkkikoppien sisältä.
Bullets aloitti ottelun vierasjoukkueen tavoin lyömällä. Heti alussa todettiin Exposin aloittavan syöttäjän Janne Vartiaisen fastball, verraten erittäinkin nopeaksi palloksi, eikä luodit oikein päässeet lyönnin makuun. Bulletseista kummulle asteli Niko Wirgentinius. Fränkillä oli hieman kontrolli kateissa ja Exposit saivatkin porukkaa hyvin pesille. Tunnustusta täytyy myös antaa Exposille lyöntipelille, joka rullasi tasaisen varmasti. Ottelussa Bullets ja erityisesti catcherinä pelannut Mikko Aalto myös saalisti nopeina tunnettujen espoolaisten Muukkosen ja Salmenperän päänahat caughtstealien muodossa.
Expos takoi 3 inningin aikana 7 juoksua taululle, ja Bulletsien valmentajan Mikko Liljebergin oli aika astella kummulle. Lilli sai lyöjät kentän avustuksella hyvin kuriin ja peli pysyikin loppuun asti suhteellisen tasaisena. Ottelun keskivaiheilla nähtiin erikoisia tapahtumia kun Exposin käskyttäjänä toiminut Nymark lähetti pesillä 1 ja 2 olleet Saarmanin ja Varson varastamaan bunttimerkillä. Saarman unohti katsoa juostessaan vasemmalle, ja syötön ollessa väärä heittivät Expospelaajat femmat kakkosella ja Saarman lähti paluumatkalle ykköselle, tätä seurasi 2 run downia ja Bulletseilta ”hieno” tuplapeli. Inningin kruunasi vielä Salmenperän poltto varastustilanteessa kolmoselle. Bulletsien ainoan juoksun toi hyvin catcherina pelannut Aalto joukkueen kapteenin Matti Korvenmaan lyönnillä. Erroreita tuli ottelussa muutama, muttei peli kuitenkaan niihin kaatunut. Bullets ei koko ottelussa oikein saanut mailojaan liikkeelle. Puolustus oli ihan kohtuullista ja Exposin tasoisen joukkueen pitäminen n. Kymmenessä juoksussa on ehkä ihan kohtuullinen suoritus? Voittamaan kuitenkin lähdettiin, eikä tappiosta jaeta pisteitä. Selitykseksi voidaan vieläkin sanoa, että joukkue ei ollut täydessä vahvuudessa kentällä, ja kun puuttuvat palaset saadaan rostesiin voidaan varmasti paremmin haastaa Expos ja muutkin joukkueet sarjassa.
Kausi jatkuu tuplapelillä heti ylihuomenna, kun Virosta ruskeasuolle matkaavat Kiilin Pantterit. Virolaisille onkin luvassa kylmää kyytiä, sillä malmilaisten tervetulotilaisuudessa ei tarjoilla coctail-paloja eikä juoda kuohuviiniä. Todennäköisesti luvassa on kuitenkin hyvää baseball-viihdettä kahden toisilleen tuntemattoman ja ennakkoarvioiden mukaan suhteellisen tasaisen joukkueen kohdatessa.
|